Kouta viheltää vieläkin

On kaunis kesän loppupuolen päivä kun vihdoin nousen Kajaanin Kalkkisillalla höyrylaiva Koutan kannelle. Kuluneena kesänä oli tarjolla kahdenlaista risteilyä: pitempi myyttiseen Ärjän saareen ja lyhyempi Paltaniemelle. Lyhyempi tällä kertaa minulle.

94-vuotias laivavanhus vihelsi lähdön merkiksi. Se toimi aiemmin linjaliikenteessä nimellä Vuokatti II Nuasjärvellä Kajaanin ja Sotkamon välillä. Myöhemmin se siirtyi Oulujärvelle varppaajaksi. Tukinuittoon siis.

Kalkkisilta

Kalkkisilta

Irtaudumme satamasta ja lähdemme joen alajuoksua kohti. Niin, en ole ihan pelkällä risteilyllä. Kilometrien kertymisen myötä joillakin meistä herää tarve ymmärtää syvemmin mistä olemme ja mistä tulemme. Joskus siitä voi keksiä minne menemme. Tai sitten ei. Voi myös nauttia kesäpäivästäkin toki.

Tällä reissulla kuluu puolitoista mottia puita. Ne eivät ole klapeja vaan kunnon halkoja.

Hyvin pian lähdön jälkeen ohitamme Kajaanin joen ylittävän kevyen liikenteen sillan. Tai alitamme – se on nostosilta nykyään. Sitä pitkin Suvantolassa ja Nakertajassa asuneet Kajaani Oy:n – Leivän Isän – työläiset polkivat pyörillään aamuvarhain ansaitsemaan leipäänsä. Näin tapahtui myös 70-luvulla, jolloin eräs Kouta-laivan entinen konemestari polki tätä siltaa Kuninkaanniementieltä kohti yhtiön höyryvoimaa. Laukussa oli voipaperiin käärittyjä Pekka Heikkisen rieskoja ja punainen termospullo. Noina aikoina eläneet tietävät mitä termospulloa tarkoitan, se on jo suomalaista kansanperinnettä.

Suvantolan silta

Suvantolan silta

Hiljainen konemestari ei jostain syystä kertonut, että sillan viereisellä hautausmaalla lepäsivät hänen jo aikaa sitten kuolleet vanhempansa. Ei kertonut edes sille pojalleen, jota Kouta-laivan entinen keittäjä kuljetti pyöränsä tarakalla Kuisman-tädin luo lähellä Kalkkisiltaa olevaan kerrostaloon päivähoitoon. Samalle niemelle, Leivän Isän töihin hänkin matkaansa jatkoi. Kesät ja talvet, pakkasrajoja ei silloin tunnettu.

Kouta lipuu alavirtaan normaalia matkavauhtiaan, kuusi solmua tunnissa.

Lahtelan rannat

Lahtelan rannat

Pian ohitamme Pienen Särkilahden, jonka rannalla on Lahtela. Kuvan peltojen takana on Kuninkaanniementie ja muutama vanha omakotitalo. Sieltä pitäen konemestari, keittäjä ja heidän poikansa tuota taivalta taittoivat. Noilla pelloilla poika leikki, sai ampiaisenpiston, piiloutui latoon. Muutaman kerran oli suutuspäissään lähdössä kotoansa pois, reppu selässä. Pojan sisko oli jo vanhempi, kulki koulussa omalla kylällä. Taisi siinä talon edessä joku mopopoikakin jo kaasutella. Vai oliko se vanhalla Kadettilla joku Matti. Talossa oli kaksi kerrosta – toisesta kerroksesta se sisko joskus karkasi palotikkaita pitkin kylälle. Lämpimällä säällä kiljupullo räjähti kaapin päällä. Taisi käry käydä.

Pääsen vihdoin odottamaani paikkaan – konehuoneeseen.

Laivan ulkoasu ja sisätilat ovat muuttuneet sitten 50-luvun kun konemestari ja keittäjä täällä olivat töissä, parhaina vuosinaan. Mutta kone ja höyrykattila ovat edelleen samoja. Ja tästä koneesta kai se konemestari piti huolta, joten sen näkeminen oli tärkeää minulle. Konemestarin pojalle.

Sisätiloissa esitellään enemmälti Kainuun historiaa nykyään.

Koutan baari

Koutan baari

Matka jatkuu kohti Paltaniemeä. Ohitamme lapsuuteni uimapaikan, Lukkarinnurmen. Tuntuu kuin vuodet vierisivät silmissäni kohti Pappilanniemeä, toista lapsuuden uimapaikkaa.

Pappilanniemi

Pappilanniemi

Tai enhän minä uida osannut. Mutta tuolloin järven vettä säännösteltiin ja rannan hiekka jatkui satoja metrejä (tai ainakin ne tuntuivat sadoilta) ennen vesirajaa. Nyt sitä vettä on. Tuolle niemelle olen palannut säännöllisesti. Helmikuussa 2009 ottamaan valokuvaa.

Laiva kaartaa Paltaselälle. Hieman ennen satamaa otan kuvan maisemasta.

Haukivedet

Haukivedet

Oikealla Hevossaari, jonka rantakaislikoista konemestari ja sen poika narrasivat haukia ja saivatkin jonkun veneeseen. Pitkääsiimaa siinä käytettiin. Kumpikaan ei osannut uida mutta pelastusliivejä ei silloin ylle puettu.

Laiva kiinnittyy maihin Paltaniemen satamaan.

Kouta Paltaniemen satamassa

Kouta Paltaniemen satamassa

Ei tätä satamaa silloin ollut kun konemestari potkaisi puisen soutuveneen vesille ison kiven viereltä rantakaislikosta.

Risteilyllä on hieman aikaa käydä kävelyllä. Pitkästä aikaa siis Paltaniemen kuvakirkkoon.

Kuvakirkon ovenpieli

Kuvakirkon ovenpieli

Kirkon oven yläpuolella on kuuluisa kuva helvetin kauhuista ja taivaan iloista. Muutaman sadan metrin päässä Kainuun hongat humisevat. Siellä on konemestarin viimeinen leposija. Yöt ja päivät, kolmea vuoroa tehtaassa. Voisin kuvitella, että se nuoruus tällä laivalla oli vapaampaa ja helpompaa. Täynnä odotusta elämästä. Näillä rannoilla ja näillä vesillä se elämä kului. Näille rannoille palasin ja palaan niin kauan kunnes viimein mun matkaan, ei pääse saattajatkaan.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Kouta viheltää vieläkin

  1. Matti Sunell sanoo:

    Kiitos poikkeuksellisen vaikuttavasta tekstistä ja hienoista kuvista (täytyy tutkia niitä vielä isolta töllöttimeltä illan hämärässä).

    • avaramaa sanoo:

      Kiitos Matti. Sinä taisit käydä samalla laivalla tänä kesänä Ärjässä saakka. Mielenkiintoisia kuvia oli nekin.

  2. Matti Sunell sanoo:

    Pitäisikö muuten Makkola korjata Suvantolaksi? Makkolahan taitaa olla tehtaan puolella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s