Death Valley

Las Vegasin neonvaloissa loistavasta fantasiamaailmasta oli pakko päästä hetkeksi pois. Alunperin ajatuksena oli käydä tarkistamassa kuinka lähelle Groom Lakea voisi päästä Vegasista pohjoiseen Extraterrestrial Highwayltä lähtevää tiettyä Google Mapsista vakoiltua hiekkatietä pitkin. Todennäköisesti ei kovin lähelle. Kyseinen suolajärven laakio tunnetaan myös nimellä Area 51, jossa sijaitsee salainen lentotukikohta, missä salaliittoteorioiden mukaan säilytetään humanoidien jäännöksiä, jotka kerättiin kun lentävä lautanen tuli tonttiin Roswellissa New Mexicossa vuosikymmeniä sitten. Sattuneista syistä minulla oli velvollisuuksia Vegasissa ja jouduin luopumaan siitä suunnitelmasta ajan puutteen vuoksi.

Suunnitelma B oli sitten ajaa Death Valleyn retkellä Mercuryn kylän kautta. Hieman kylästä pohjoiseen sijaitsee alue, jossa posauteltiin ydinpommeja, yllä mainitussa nettikartastossa alue on täynnä erikokoisia kraatereita ja Groom Lake sijaitsee hieman koilliseen niistä. Alue on edelleenkin käytössä, vaikka viimeinen ydinkoe tehtiin vuonna 1992. Ennuste senkin paikan osalta oli huono ja kun käännyin Renoon menevältä valtatieltä kohti Mercurya, osuin heti portille, jossa oli jotakin tresspassingistä. Nyt ei ollut aikaa hankkiutua putkaan, joten luovutin ja käännyin takaisin kohti varsinaista kohdetta.

Saavuin autiomaan halki Amargosaan, joka ei ole juuri muuta kuin tienristeys kohti Kuolemanlaaksoa. Risteyksessä oli kuppila, jonne muukalaisetkin olisivat tervetulleita. Alla olevasta kuvasta rajasin pois rakennuksen vaaleanpunaiseksi maalatun siiven, jossa luki Brothel. Joku veljestalo ilmeisesti. Ihme kyllä pihassa käyskenteli vain jokunen sisko.

Aliens are welcome!

Pian saavun Nevadasta Kalifornian puolelle ja otan suunnan vuoren huipulle, joka tunnetaan nimellä Dante’s View, sieltä olisi näköala suureen osaan Kuolemanlaaksoa. Huippu on lähes 1700 metrin korkeudessa ja saapuessani sataa jokunen hiutale lunta. Ja sitten tuulee, aivan helvetisti. Alla lyhyt video paikasta, olen juuri maanosan matalimman paikan, Badwaterin suolajärven yläpuolella, se on lähes 1800 metriä alempana, joten näköala on kohtuullisen hulppea.

Tällä kukkulalla ei tarkene kovin kauaa olla kesävaatteissa, joten siirryn alaspäin kohti Furnace Creekiä, jossa pitäisi olla lämpimämpää. Helmikuu on varmaankin niitä parhaimpia aikoja käydä täällä, Furnace Creekissä on mitattu koko maapallon korkein lämpötila – 56,7 astetta vuonna 1913. Heinäkuun normilämpötilat on kivasti neljänkympin huonommalla puolella. Olen täällä ensimmäistä kertaa, joten kaikki kliseet on käytävä, siispä pysähdyin Zabriskie Pointille kuvaamaan paikkaan, jossa varmaan maisemakin on jo kulunut pelkästään miljoonan vuosittaisen turistin ottamista kuvista. Olisi hienoa kulkea aina siellä missä ei ole muita ja olla yksikseen, mutta suositut paikat ovat suosittuja yleensä hyvästä syystä. Maisema on vähintäänkin erikoinen, muutama kilometri ennen alkaa kymmeniä, satoja metriä korkeat keltaisen, punaisen ja vihreän sävyiset savikukkulat, joiden väliin muinaiset vesivirrat ovat uurtaneet kanjoneita.

Zabriskie Pointin savikukkuloita

Olen kohtuullisen määrän jo ehtinyt kiertää Yhdysvaltain länsiosien kansallispuistoja ja voi sanoa, että ei niissä kyllä koskaan pety, kaikki ovat erilaisia ja omalaatuisia. Tämä paikka on toki karu mutta vähään tyytyvänä minulle riittää savinen ja kivinen maakin katsottavaksi. Ja tässä se puhkikuvattu, klassinen kuva Zabriskie Pointilta.

Zabriskie Point - puhkikuvattu maisema

Tähän aikaan vuodesta turisteja on oikeastaan aika vähänlaisesti, mutta muutama sentään Zabriskie Pointillakin on yhtä aikaa.

Katsokaa, lapset!

Furnace Creekissä ei ole juuri muuta kuin pari majataloa, huoltoasema ja Death Valleyn kansallispuiston päämaja. Ajan pohjoiseen katsomaan Mesquite Flats -hiekkadyynejä. Myös itse laakson pohjalla tuulee ihan riittävästi ja näen jo kaukaa hiekkapilviä. Lähestyn dyynejä jonkin matkaa jalan mutta tuulenpuuskissa saan sen verran kattavan hiekkapesun, että mukavuussyistä jätän dyynien katsomisen vähän etäämmälle.

Näillä kulmilla olisi pitänyt ehdottomasti käydä katsomassa myös Racetrack Playa, mutta aika on edelleenkin kortilla ja paikalle pääsyä varten suositellaan nelivetomaasturia. Tuttavani Ansel on paikan käynyt ansiokkaasti kuvaamassa. Seuraavaksi otan suunnan kohti etelää ja Badwateria. Näillä teillä ajaminen on hypnoottista, maisemaa voi uppoutua katsomaan ajaessaankin kun tiet ovat pitkiä ja suoria. Turun kultakurkku Ressu lienee käynyt näillä main vaikka hän tosin lauloikin kaduista kaupungin.

Hypnoottinen highway

Sotken kengänpohjani suolaan Badwaterissa ja saan kuitattua Anti Seven Summits -projektin ensimmäisen pohjan (myöhemmät viittaukset termillä ASS-projekti).

Useimmat turistit eivät näytä poistuvan paikalta Badwaterista suoraan etelään menevää tietä, se on hieman huonompikuntoinen noin amerikkalaisittain mutta minullehan autio tienpätkä pitkin Kuolemanlaakson pohjaa sopii hyvin. Tien viereen on tullut päivää paistattelemaan muutaman kojootin lauma. Ne eivät pelkää ihmisiä ja piirittävät auton. Toinen kojootti lipoo kielellä huuliaan nähdessään pysähtyvän turistin, toinen haukottelee. Kojootit eivät näytä erityisen keljuilta mutta eipä näy maantiekiitäjääkään.

Kojootin iltapäiväväsy

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Death Valley

  1. avaramaa sanoo:

    Sitä vaan että olen aina ihmetellyt miksi Remu laulaa Hurriganesien kappaleessa Roadrunner – siis suomennettuna – että ”Olen Kalifornianjuoksukäki, hunaja”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s