Pelastuksen saaret

Kolme viikkoa jo matkalla pitkin etelä-Amerikkaa. Ei voi sanoa että tien päällä, koska suuri osa matkasta oli tehty vesitse – ja tietenkin osa ilmassakin. Olimme Kouroun kaupungin itäreunalla, joen rannassa, Ranskan Guyanassa. Tämä kiertue huipentuisi matkaan Pelastuksen saarille. Salvation islands, Les Îles du Salut. Suomessa paikkaan viitataan yleensä nimellä Pirunsaari. Noh, huipentuisi ja huipentuisi, varsinaiset matkan koettelemukset olisivat edessä vasta tämän jälkeen. Mutta tänään ei mikään voisi olla paremmin.

Pirunsaari (Île du Diable) on kuitenkin vain yksi näistä kolmesta saaresta noin 14 kilometriä Ranskan Guyanan rannikolta kohti emämaata ja Eurooppaa. Astuimme hienoon kuusikymmentäjalkaiseen katamaraaniin, paljain jaloin. Kengät piti ottaa pois ja huuhdella jalkapohjatkin ettei kallisarvoinen vesikulkuneuvo saisi tahroja.

Joen lopussa ohitamme vasemmelle jäävän rantahotellimme ja sen vieressä olevan nähtävyydeksikin luokiteltavan Dreyfusin tornin. Katamaraani otti aallot todella hyvin vastaan ja tavoistani poiketen en ollutkaan laattamatkalla.

Ne jotka tuntevat Henri Charrièren romaanin Papillon ja ovat nähneet siitä tehdyn elokuvan, jossa viileistä viilein Steve McQueen työntää päätään rangaistuslaitoksen eristyskopin luukusta ulos, tietävät osan näiden saarten tarinasta. Reilut sataviisikymmentävuotta sitten tänne perustettiin vankila, jonka rakennuksia on vielä kaikilla kolmella saarella jäljellä.

Pirunsaari on ainoa kolmesta saaresta, jonne ei pääse vierailulle. Purjehdimme katamaraanilla sen ja Île Royale -saaren välisen kapean Passe des Grenadines -salmen lävitse ja näemme läheltä saarten kuuluisimman vangin Albert Dreyfusin asuttaman majan, joka on myös artikkelin videolla nähtävillä loppupuolen ensimmäisenä still-kuvana. Näillä vesillä on runsaasti haita ja oppaan kertoman mukaan vankila-aikoina ne ehdollistuivat kirkonkelloihin, joita soitettiin aina kun giljotiinin terä putosi. Hieman sen jälkeen hait tiesivät tulla salmen tienoille odottamaan ateriaa…

Saint-Joseph -saari on enemmän luonnontilassa kuin pääsaari Royale, sieltä on myös mainio näköala kahdelle muulle saarelle. Rantaa pitkin kiertää hoidettu polku, vilvoittava tuuli viilentää kulkijan mukavasti, matkan varrella kuuluu vähän väliä pieniä mätkähdyksiä kun kypsät kookokset putoilevat puista.

Vankiloissa on kautta aikain ollut se perimmäinen sääntö, että vangit pääsevät joskus sieltä pois – vartijat eivät koskaan. Näillä saarilla monet vangit tosin kuolivat ja siitä iloitsivat etupäässä hait. Tässä Ranskan valtakunnan syrjäisessä departementissä kuolleet vartijat nukkuvat ikiunta Saint-Josephin saaren kalmistossa.

Niin – miksi Pelastuksen saaret? Ei se nimitys sovi ainakaan siihen aikaan kun täällä oli rangaistussiirtola. 1600-luvulla vallattiin siirtomaita. Ranska käytti tilaisuuttaan myös hyväksi ja mantereen puolelle perustettiin Cayennen kaupunki, nykyinen departementin pääkaupunki. Maasto oli hyvin vaikeakulkuista, malarian ja tautien riivaamaa seutua, josta ihmiset pyrkivät pakenemaan takaisin Eurooppaan. Pakomatkan ensimmäisenä etappina olivat nämä saaret, joilla odotti pelastus kuolemalta tai ainakin hyvin vaivalloiselta elämältä.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s