Tête Rousse

Sarjassamme ”mitä siellä Alpeilla voi tehdä”, osa kaksi. Trekkikohteena Refuge du Tête Rousse, vuoristomaja 3167 metrin korkeudessa Mont Blancin Bossons-harjanteen perusreitin alkupäässä.

Chamonixistä käsin tähän reissuun pitää varata koko päivä. Siirtyminen reitin alkuosaan tehdään vuoristojunalla (joka on tosiaankin hyvin erilainen tekniseltä toteutukseltaan kuin nämä VR:n viritelmät), jonne Nixistä käsin pääsee naapurikylästä Les Houchesista Bellevuen kabiinilla. Junamatka on tosin siinä vaiheessa jo kovin pitkällä ja juna yleensä täynnä, joten itse suosin ajamista Saint Gervaisin kylään ja hyppään junaan paikalliselta rautatieasemalta. Kannattaa tähdätä vähintäänkin aamun kahteen ensimmäiseen junaan, yhdeksän tienoilta ihan viimeistään on syytä olla jo asemalla.

Juna nostaa kulkijan reilun 2300 metrin korkeuteen Le Nid d’Aigleen – Kotkanpesään, jolla ei ole mitään tekemistä yhdenkään Adolfin kanssa. Jostain syystä näitä Kotkanpesiä on siellä sun täällä, Aconcagualla ykkösleirimme sijaitsi Nido de Condores -nimisessä paikassa. Perillä päätepysäkillä pitää sitten varata paikka paluukyytiin, viiden maissa lähtevä juna on sopiva jos meinaa käydä koko lenkin Tête Roussen majalla.

Le Nid d’Aigle sijaitsee harjanteella Bionnassay-jäätikön yläpuolella, reitti lähtee heti reilusti ylöspäin vasemmalle kiviseen rinteeseen. Viimeistään tunnissa olisi hyvä ehtiä rinne kavuta, jolloin saavutaan pienelle tasanteelle, jolla sijaitsee ns. metsänvartijoiden maja. Metsää tosin ei ole lähimaillakaan, ollaan jo hyvän matkaa puurajan yläpuolella. Tasanteelta, joka oikeastaan on harjanne, näkee nyt myös Arve-joen laaksoon, jossa Chamonix sijaitsee. Harjanteen oikealla puolella on ylempänä olevan jäätikön jämistä koostuva kivikko, joka kartalla kulkee nimellä Desert de Pierre Bonne, Hyvän Kiven Aavikko. Mistä näitä nimiä oikein tulee…

Näillä paikkeilla on erittäin hyvä mahdollisuus nähdä jotakin ei-ihan-jokapäiväistä, mutta palataan siihen myöhemmin. Matka jatkuu kohti kuvassa näkyvää Aiguille du Goûter (+3800 m) -vuorta, osapuilleen kuvan keskellä olevaa harjannetta myöten. Polku on ihan reipasta ylämäkeä ja kulkee paikoitellen harjanteen vasemmalla sivulla hyvinkin kapeana. Harjanteen sivulla on pieni pätkä, jossa polulle on viritetty vaijeri joko kiinni pitämistä tai vaikkapa varmistusta varten, vielä heinäkuussa paikalla voi olla lunta ja jäätä ja kulkijalle on hyvinkin jätetty mahdollisuus pudota ja siten siirtyä ajasta iäisyyteen.

Kun harjanteella päästään reilun 3100 metrin korkeuteen, saavutaan Tête Rousse -jäätikön laitaan. Jäätikön toisella reunalla sijaitsee kohteena oleva vuoristomaja.

Paikalta avautuu mainiot näkymät Mont Blancin kiipeilyreitin alaosaan. Keskellä Aiguille du Goûterin seinämää on ensimmäinen vaaranpaikka kun kiipeilijöiden reitti ylittää Grand Coulouir -rännin. Paikka on tunnettu taajaan putoavista kivistään ja rännin ylittämistavaksi suositellaan juoksemista. Mont Blanc ylipäänsä on maailman vaarallisin vuori, kun mitataan kuolleiden lukumääriä. Johtuu tietysti hyvin lukuisista ja monenlaisin taidoin varustetuista yrittäjistä, helposta saavutettavuudesta ja vaihtelevista sääoloista. Itse reitti ei ole teknisesti vaikea mutta onnettomuuksia sattuu joka vuosi paljon. Hyvin monet niistä juuri Grand Couloirin ylityksessä. Jotkut kutsuvat paikkaa myös keilaradaksi. Tilastotietona voisi mainita, että vuosina 2001-2009 tässä kuluaarissa tapahtui 121 onnettomuutta, joissa kuoli 27 ihmistä. Eli lämpimänä iltapäivänä trekkaaja voi mainiosti evästellä rinteen alapuolella, hakea majalta pullon olutta ja popcornia ja katsella karttuuko kauden saldo. Kerran jouduin hieman hakemaan suojaa isomman kiven takaa kun en ollut varma pysähtyykö rinteeltä syöksyvä mikroaaltouunin kokoinen lohkare ennen eväspaikkaani. Tai saattoi se olla 23 tuuman kokoisen kuvaputkitelkkarin kokoinenkin lohkare.

Majalla voi sitten käydä vaikka syömässä tai ottamassa yhden neuvoa antavan paluumatkaa varten. Yöpyäkin toki voi. Vähintäänkin kannattaa käydä terassin reunalta katsomassa vieressä olevaa nelitonnista Aiguille du Bionnassay -vuorta. Aurinkoisella säällä siinä voi parannella rusketustaankin. Nämä pari panoraamakuvaa kannattaa muuten klikata auki ja suurentaa suurimpaan kokoon.

Paluumatkalla sitten, siinä metsänvartijain majan tienovilla on hyvä, jollei erinomainen mahdollisuus bongata alppikauriita. Olen näillä paikkeilla käynyt useamminkin ja vain kerran jäi paikalla majaileva alppikaurisyhdyskunta näkemättä.

Ylipäänsä päiväretki Tête Roussen majalle on yksi parhaimpia koko Alpeilla jos haluaa päästä ylävuoriston tunnelmaan ja maisemiin ilman varsinaista vuorikiipeilyä.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s