Matkalla Kutturaan

Käsi ylös, kuka tietää missä on Kuttura? Blogini mahdollisista lukijoista tiedän, että ainakin yksi käsi nousee.

Jonkinlaisena ohkaisena tavoitteena olen pitänyt, että ajan joskus kaikki Suomen tiet lävitse. Tavoite on toki lähestulkoon mahdoton mutta yli miljoonan tien päällä vietetyn kilometrin jälkeen se ei ole ihan täyttä utopiaa. Kaikki päätiet on katettu ja hyvin suuri osa asvaltoiduista teistä. Tavoite ei ole sellainen, että lähtisin varta vasten viikonloppuöisin ajelemaan ympäri Suomea mutta sopivan tilaisuuden tullen ilman muuta korkkaan itselleni uuden tien vaikka vähän suoremmankin reitin asemesta.

Nelostieltä Kakslauttasen jälkeen, vähän ennen Laanilaa ja Saariselkää lähtee pistotie länteen kohti Kutturan kylää. Urho Kekkonen lupasi kylään tien ja silloin elettiin aikaa, jolloin poliitikon sana vielä piti joten kulkemani tie valmistui vuonna 1959. Ja kun pyrin käyttämään paikoista niiden oikeita nimiä, niin todettakoon että tie menee oikeasti Guhtturin kylään. En valitettavasti osaa saamea (mitään niistä yhdestätoista murteesta), mutta luulen tuossa olevan heittomerkin ensimmäisen u-kirjaimen päällä. Joten Gúhttur lienee poliittisestikin korrekti nimi.

Tie muuttuu lähes heti soralle ja ennen kelirikkoa se on varsin miellyttävä ajaa. Matkallani pidemmän suoran päässä näen ison sarvipään, joka jää hetkeksi katsomaan maisemaa kanssani. Kohdalle ehtiessäni hirvi jo katosi kitukasvuiseen Lapin männikköön. Tien varrella näen pusikossa hyvin vanhan bussinraadon, joka kaikesta päätellen toimii paikallisen kultavaltauksen majapaikkana.

Tien pohjoispuolella alkaa heti Hammastunturin erämaa. Sotajoen tienoilla erämaahan lähtee pistotie, jonka kyltissä lukee Pahaoja. Pienen matkan päässä sieltä on Ivalojoen Kultala, Lemmenjoen ohella Lapin suurimpia kullankaivuualueita, jota asutettiin ensi kertaa niinä aikoina kun Kalifornian ja Alaskan kultaryntäys oli kiivaimmillaan. Nykyisinkään Kultala ei ole niin autio kuin Kalifornian aavekaupunki Bodie on, Pahaojan tien päässä on talvellakin autoja ja kylttejä, jossa ohjataan El Doradoon, Kuninkaitten laaksoon, Pakanamaahan tai Taivasten valtakuntaan.

Lopulta saavun sillalle, joka ylittää Ivalojoen. Tuoreen näköisen sillan päässä on hälyttimet porojen aisoissa pitämiseksi. Heti sillan jälkeen on muutama savu ja tien kääntöpaikka. Wikipedian mukaan Kutturassa oli vuonna 2006 seitsemäntoista asukasta. En näe niistä yhtäkään. Tämä tie on nyt nähty, taitaa olla aika kääntyä takaisin. Kohti uusia pieniä seikkailuja.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Matkalla Kutturaan

  1. Ama sanoo:

    Minäpä tiedän Kutturan. Joskus 1980-luvun puolivälissä ollessani asiakkaiden kanssa Lapissa, annoimme roposemme johonkin keräykseen, joka meni Kutturan hyväksi. Oisko ollut joku koululaisten keräys. Ei jaksa muistaa. Upeita kuvia, taas.

  2. Ama sanoo:

    :)) Terveiset Berliinistä!

  3. Maritta Kärkkäinen sanoo:

    Muru lähettää terveiset Pohjois-Savosta. Sattumalta löysin nämä sivut. Upeita kuvia ja tarinoita. Nostin käden pystyyn sillä tiedän missä on Kuttura. Muutaman päivän päästä ajelen Lappiin, Kutturan tietä pidemmästi kuin poronkusema ja otan vaskoolin siirtyen kokeilemaan onneani jossain Sotajoen maisemissa. Tämä on jokasyksyinen reissu vaeltaen sekä kultaa huuhtoen.

  4. jallu sanoo:

    Hei! itse olen justiinsa tänään lähdössä kutturaan katsomaan mitä siellä tien päässä on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s