Merkkitavaroiden outlet

Eilen Yle näytti Ulkosuomalaiset-ohjelmasarjassa osan nimeltä Maailman katolla, jossa 30 vuotta Nepalissa asunut ja kehitysyhteistyötä tehnyt Kirsti Kirjavainen kertoi elämästään. Tuli mieleen ensimmäinen Nepalin reissuni, viimeisellä pätkällä Delhistä Kathmanduun lentokoneessa istui vieressäni sama nainen ja vaihdoimme muutaman sanan.

Omaa matkaani jatkoin trekillä katsomaan maailman korkeinta vuorta. Olin yksin liikkeellä mutta vuorille tuli oppaaksi Indra Shrestha, jonka kanssa oli helppo ystävystyä. Myöhemmin teimme hänen kanssaan vielä pitemmän vaelluksen Annapurnan massiivin ympäri. Matka Khumbuun (alue, jossa Mount Everest on) alkoi lennolla Luklaan. Pienellä Twin Otter -koneella lento sinne on vähintäänkin elämys. Lentokenttä on vuorenrinteeseen päättyvä 400 metriä pitkä pätkä – nykyään jo päällystetty – mutta silloin kentän pinta oli vielä täynnä lähes tennispallon kokoisia kiviä. Jotkut lentäjät ovat sanoneet, että laskeutuminen Luklaan on kuin yrittäisi pysäköidä autoa talliin kahdeksankympin vauhdista.

Pysähtyminen laskeuduttaessa on varmaa, koska kenttä päättyy vuorenseinään. Noustessa taas ilmaan pääsy on varmaa, koska kentän toisen pään lopussa on puolen kilometrin pudotus Dudh Kosi -joen pohjalle.

Ominaista Luklan säätilalle on iltapäivällä muodostuvat pilvet, jolloin kentälle ei voi laskeutua. Tai ei ainakaan pitäisi yrittää laskeutua. Oheisessa linkissä lyhyt video lokakuulta 2008, jolloin pilven sisällä tehty laskuyritys epäonnistui. Koneessa oli 18 henkeä.

Luklasta palkkasimme nuorukaisen kantajaksi ja kävelimme kahdessa päivässä Namche Bazaariin. Sherpakansan pääkaupungiksikin sanottu Namche sijaitsee hienolla paikalla, amfiteatterin muotoisella hyllyllä. Hyllyn reunalta on puolen kilometrin pudotus Bhote Khosi -joen kanjoniin, josta seinämä nousee jyrkkänä lähes neljä kilometriä ylöspäin vastapäisen Kongde Ri (toisinaan nimenä myös Kwangde) -vuoren huipulle. Joen varsi jatkuu laaksona pohjoista ja Tiibetiä kohti taittuen, laakson päässä on salakuljetusreittinä toimiva Nangpa La -sola, jonka kautta Tiibetistä pakeneminen nykyään on varsin vaarallista. Solaa vartioivat kiinalaiset sotilaat, jotka ampuvat rajaa ylittäviä – osin pakolaisia, osin salakuljettajia. Oheisessa Matin kuvassa Nangpa La -sola on noin neljäsosa oikealta horisontin matalin kohta. Kuva siis Tiibetin puolelta.

Akklimatisoitumispäivää Namchessa vietimme nousemalla noin neljään tuhanteen metriin läheiseen Khumjungin kylään. Matkalla kylään oli erinomainen näköala kohti vaelluksemme tulevaa maastoa. Alla olevassa kuvassa oikealla yksi maailman kauneimpia vuoria – Ama Dablam, kauempana ”tasainen” harjanne on lähes kahdeksan kilometrin korkuinen Nuptse, harjanne päättyy oikealla maailman neljänneksi korkeimman vuoren Lhotsen huipulle. Harjanteen takaa pilkottaa muita korkeampana Everestin huippu, jota oikeastaan pitäisi kutsua niillä nimillä, joita paikalliset siitä käyttävät. Nepalilaisille Sagarmatha ja tiibetiläisille Chomolungma.

Kantajapoika oli ensimmäistä kertaa näissä korkeuksissa – siitä huolimatta että asui Luklassa. Olimme menossa yli viiteen tuhanteen metriin, joten hänelle oli syytä hankkia lämpimämpää vaatetusta. Khumjungissa tavarataloaan piti Tiibetistä tullut salakuljettaja. Hän asui vanhassa virttyneessä ruskeassa teltassa ja näytti siltä, ettei ollut peseytynyt vielä sinä vuonna. Tosin elimme vasta huhtikuuta. Hän kuului tiibetiläiseen Khamba-heimoon, jotka monista muista Tiibetin alkuperäisasukkaista poiketen ovat suurikokoisia ja rotevia. Aiemmin Khambat tunnettiin soturiheimona mutta sittemmin he ovat elättäneet itsensä mm. tällä tavoin. Ostimme pojalle khamba-mieheltä lämpimän toppatakin. Eikä muuten ollut ihan mikä tahansa takki, ainakin pojan kaverit olisivat taatusti kateellisia. Tuskinpa heillä nimittäin on samankaltaista merkkitakkia: selässä luki Nike ja etupuolella Adidas.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta artikkeliin: Merkkitavaroiden outlet

  1. Matti Sunell sanoo:

    Mainittu televisio-ohjelma on myös Ylen Hiekassa: http://areena.yle.fi/video/1313082767302
    Kiitos tästä vinkistä. Pahaa teki katsella noita videoita, mutta tekee pahaa katsella myös noita maisemia ja tunnustaa itselleen, ettei ole saanut järjestettyä itseään tuonne tänä vuonna.

    • Matti Sunell sanoo:

      Tulipas kirjoitettua hämäävästi. Pahaa teki tietenkin Lukla-lentovideoiden, ei televisio-ohjelman katsominen.

      • avaramaa sanoo:

        Kyllä tuosta asiayhteydestä kävi selväksi mikä teki pahaa, en tosiaan usko että vuorten näkeminen sinut tuntien tekisi pahaa. Tuosta onnettomuusvideosta, siinähän kuoli kaikki koneessa olleet, todella idioottimaista edes yrittää laskeutua tuossa kelissä, joka videolta näkyy. Itse käkin Luklassa tulomatkalla kaksi päivää odottamassa paikkaa koneeseen (ja meinasin missata lennon takaisin Suomeen), kuulin vain kun kone kävi kääntymässä yläpuolella kun pilvet tulivat. Lahjomallahan koneeseen olisi sitten päässyt mutta en ollut niin röyhkeä kuin jotkut ja sen takia piti viettää ylimääräistä aikaa. Luklahan on katsottu kymmenessä minuutissa, sen verran kestää kun sen pääkadun kävelee päästä päähän. Indra tosin järkkäsi vähän ylimääräistä ohjelmaa ja käytiin hänen tytärpuolensa luona syömässä, mikä sinänsä oli kohtuullisen mielenkiintoista monella tapaa. Luklasta tosin käveleekin pois, reipas varmaan pääsee tien päähän neljässä päivässä, vähemmän reipas viikossa. Elleivät ole jatkaneet tietä sitten eteenpäin, käynnistäni on jo aikaa.

  2. Pete sanoo:

    Ompa hurja paikka mennä ja myöskin lähteä! Taas iski kauhea matkustuskuume ei nyt tosin välttämättä tuonne mutta kunhan jonnekkin pääsisi!

    • avaramaa sanoo:

      Vielä yksi dokumentinomainen amerikkalainen hehkutusvideo Luklan kentästä: http://www.youtube.com/watch?v=8Q1Ax5gRTug&. Nyttemmin on tekniikka kehittynyt, on lennonjohtotorni ja sireeni. Käydessäni tuolla lennonjohto hoidettiin niin, että kun kone oli tulossa, ukko tuli kiitoradan päähän ja puhalsi pilliin. Lähtiessä sama homma. Jos kiitoradalla on jakkeja, ne pitää ajaa ihmisvoimin pois, koska eivät älyä pillistä (ja tuskin sireenistäkään) mitään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s