Love for sale

Kuluvana päivänä ilmestyneen valtakunnan päälehden viikkoliitteessä kerrotaan kuinka muotibloggaaja Iina saa vaatteensa, laitteensa ja meikkinsä ilmaiseksi ja kannen otsikossa kysytään voiko hänet ostaa. Avaramaa-blogilla on tähän mennessä 2464 latauskertaa, vaikea sanoa onko se paljon vai vähän – blogi perustettiin muistaakseni lokakuussa viime vuonna. Eipä ole kukaan tosin tullut tarjoamaan laitteitaan (saatika meikkejä tai vaatteita…) – eikä semminkään hotelliöitä, lentoja tai mitään muutakaan. Mutta tässä voin kertoa terveisiä: minut voi ostaa, antaa tulla vaan, muutan mustankin valkoiseksi jos minut lahjotaan esimerkiksi lentolipulla Vorkutaan (mainitussa tapauksessa mielellään meno-paluu, jos saa toivoa). Tai no, otetaan sen verran takaisin, Caribbean Airlinesin ei kannata vaivautua. (Stacy dear: don’t bother!).

Kävin kuluneella viikolla Paraisilla. Asiaa tuntemattomat kutsuvat kaupunkia myös Pariisiksi. Työnantaja pakotti lähtemään konferenssiin pariksi päiväksi ja suostuin siihen – pitkin hampain. Tai jos ollaan tarkkoja, ei työnantaja hirveän kovia pakkokeinoja käyttänyt. Eikä ne hampaatkaan ehkä kovin pitkiä oikeastaan olleet.

Hieman oli aikaa kävelläkin, mukana ollut kollega Mikko oli ensikertalainen Paraisilla, joten käveltiin muutamat peruspaikat lävitse. Matkalla tein järkyttävän havainnon: La Conciergerie oli remontissa ja peitetty iPadin mainoksilla! En olisi uskonut mokomaa päivää näkeväni Ranskassa. Ennen sentään vastustettiin McDonaldsinkin maihinnousua mutta nyt näyttää Sarkozy myyneen maansa lopullisesti. Ilman petturipeitettä mainittu legendaarinen Marie Antoinettenkin majapaikkana toiminut rakennus näyttää tältä.

Järkytyksen jälkeen sujuteltiin katsomaan Notre Damea ja edelleen vasemmalle rannalle Bûcherie-kadulle numeroon 37, jossa sijaitsee erittäin perinteikäs divari/kirjakauppa Shakespeare and Company. Kahdellatoista eurolla mukaan tarttui Rooman valtakunnan nousua ja tuhoa käsittelevä kiitettävän paksu teos (Tom Holland: Rubicon – the triumph and tragedy of the Roman republic). Kirjakaupan vieressä olikin sitten tuttu terassi ja happy hour. 35 senttilitran Kir viisi euroa ja kymmenen senttiä. Raitis ja muutenkin esimerkillisen kunnollinen Mikko-parka joutui maksamaan saman mehustaan.

Olin yrittänyt varata pöytää Île Saint-Louisilla sijaitsevasta mainioksi osoittautuneesta ja myöskin jokseenkin perinteikkäästä Au Sergent Recruteur -ravintolasta mutta sepä pentele oli maanantaina kiinni. Pienenä taka-ajatuksena oli mahdollisuus samalla päästä nauttimaan maailman parasta jäätelöä, siinä ihan nurkilla olisi ollut Berthillonin pääkallonpaikka.

Sitten tyydyttiin syömään Boulevard Mich’in kulmilla olevassa ravintolahelvetissä peruspizzaa ja carbonaraa (joo, ei pärjännyt Benjam’s Bistrolle todellakaan) ja katseltiin naapuriravintolan aurinkokatoksella seikkailevaa kissaa (Mikko, toimita kuva…). Odottelimme seuraavan illan ruokatarjoilua Le Vaudeville -ravintolassa, joka osoittautuikin lopulta mainioksi. Kyseinen kuppilahan toimi aikoinaan baarina samannimiselle teatterille, jossa mm. kantaesitettiin Alexandre Dumas nuoremman näytelmä Kamelianainen. Pääosaa näytteli legendaarinen Sarah Bernhardt.

Edessä oli vielä puolitoista päivää kalvosulkeisia Boulevard Haussmanilla olevassa hotelli Ambassadorissa, varsin perinteikäs paikka sekin. Siellä muuan Charles Lindbergh piti aikoinaan pientä vastaanottoa ylitettyään ensimmäisenä Atlantin lentokoneella. Luulenpa, että Charlesin bileet olivat paremmat.

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Love for sale

  1. avaramaa sanoo:

    Aika huvittavaa seurata millä eri hakusanoilla ihmiset päätyvät blogeihin. Tänään oli tullut yhdeksän hittiä hakusanoilla ”maitojunalla takaisin wikipedia” (joka viittasi Ranulph Fiennes -artikkeliini) ja hyvin pian tämän artikkelin julkaisun jälkeen oli ensimmäinen kävijä hakusanoilla ”voiko iinan ostaa”. Ja ilolla olen todennut kävijöiden päätyvän tänne myös hakusanoilla ”carribean airlines bad?”. Never mind the spelling mistake!

  2. Paluuviite: Best of v. 2.0 | Tarinoita avarasta maasta

  3. Paluuviite: Kissanviikset | Tarinoita avarasta maasta

  4. Paluuviite: Best of v. 3.0 | Tarinoita avarasta maasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s