Aconcagua

Kaikki alkoi oikeastaan jo kaksi vuotta aikaisemmin. Kolmessa ja puolessa päivässä – kerrassaan idioottimainen aikataulu minimaalisella akklimatisaatiolla – noustiin Kilimanjaron huipulle lähes kuuteen kilometriin. Olin huipulla todella huonossa hapessa, alkava aivoödeema heikensi koordinaatio- ja ymmärryskyvyn. Kävin huipulla ja Gilman’s Pointilla paluumatkalla olin jo lähes talutuskunnossa. Irtonaisilla kivillä surffattiin oppaan kanssa kilometri alas ja olo parani normaaliksi Kibo Hutille saavuttaessa. Ehdin levyttää reilun tunnin majalla kun Ilkka saapui huipulta ja totesi: ”kuka perkele keksi kiivetä Kilimanjaron?” Myöhään illalla istuimme jo Moshissa hotellin baarissa oluen äärellä ja heitin vitsinä: ”mitäs jos kiivettäisiin Aconcagua seuraavaksi”.

Kului se vajaa kaksi vuotta ja olimme Puente del Incassa Argentiinassa välppäämässä kamoja pölyisellä pihalla. Kulkukoirat maleksivat jaloissa, tuuli pyöritteli risuista muodostuneita palloja kuin lännenelokuvissa. Nämä menisi muulin selkään ja nämä tulisi kantoon. Vieressä oli Harry Hakomäki ja Kari Poti, jotka olivat silloin tv-julkkiksia, Seikkailun maailma -sarjassa he olivat milloin laskeutumassa luolaan Costa Ricassa tai roikkuivat Yosemitessa pystysuoralla kalliolla. Mukana oli myös lapsuudentoverini Kansanretkeilijä Matti, joka myöhemmin kiipeilisi kasitonnisilla vuorilla, Harryhan sen oli jo tehnyt. Niin – ja tietenkin Ilkka oli mukana. Pääsisi taas sanomaan kenen idea tämäkin oli.

Aconcagua on Argentiinan, Etelä-Amerikan ja koko läntisen pallonpuoliskon korkein vuori, 6959 metriä. Teknisesti helppo – mutta korkea.

Aconcagua, pilven peitossa kiipeämämme huippu

Lähestyminen perusleiriin reilun 4300 metrin korkeuteen vaatii kahden päivän kävelyn. Ensimmäinen päivä kruisailtiin leppoisaan ylämäkeen ja majoituimme yöksi Confluenciaan noin 3500 metrin korkuiseen välileiriin. Yö sujui pelkällä makuualustalla ja makuupussilla avoimen taivaan alla.

Toinen päivä alkoi reippaalla ylämäellä ja jatkui helpolla tasamaalla Horcones-laakson pohjaa pitkin… ja jatkui ja jatkui. Loikimme jatkuvasti purojen yli, jotka yhdessä muodostivat joen. Tätä osuutta kutsutaan nimellä Playa Ancha. Pääsimme jokiuomasta pois ja pidettiin taukoa. Kaverit olivat jo vähän hiljaisia.

Vitsit olivat jo vähissä kun päästiin Playa Anchalta pois

Tovin matkaa jatkettuamme pysähdyimme jyrkän mäen alapuolella syömään. Mäen juurella oli muulinraatoja. Tonnikalapurkit avattiin ja pisteltiin suihimme. Hyvin vuorilla pärjäävän Matin elimistö luovutti tonnikalat aika lailla välittömästi takaisin maastoon. Hänen vauhtiinsa tämä ei toki vaikuttanut.

Lounastimme muulintappomäen juurella

Mäen päältä oli vielä pieni matka perusleiriin ja telttojen pystytyksen jälkeen oma oloni oli sen verran hyvä, että lähdin jälkeen jäänyttä retkitoveria vastaan. Saavutin hänet ja kylmissään olevalle kaverille löin hanskani käteen ja otin repun selkääni ja kävelimme yhdessä leiriin. Lepopäivän jälkeen hänkin voi jo paremmin.

Lepopäivänä Matin kanssa intoilimme akklimatisaation kanssa ja kävimme verryttelemässä Camp Canadassa, noin viidessä kilometrissä. Seuraavana aamuna aamupalalla söin tonnikalan ja pastan vähän kehnonlaisesti enkä ehtinyt kuin parin metrin päähän ruokailuteltasta kun ruoka tuli ylös. Sen jälkeen palelin vaakatasossa pari päivää eikä tarvinnut syödäkään mitään.

Terveenvärinen ja hyvinsyönyt heppu lähdössä viemään kamoja ykköseen

Toivuin sen verran, että läksin ylös ykkösleiriin Nido de Cóndoresiin muun porukan mukana. Olo oli hyvä mutta ruoka ei vieläkään maistunut. Leiri oli joka tapauksessa varustettava ja ylhäällä oli käytävä akklimatisoitumassa, joten huipun saavuttamisen kannalta se lenkki oli välttämätön. Kuvaavaa akklimatisaation vaikutukselle on esimerkkinä se, että ensimmäisellä kerralla Nidoon mennessä vähän ennen leiriä kykenin ottamaan kymmenen askelta kerralla, toisella kerralla jo sata askelta. Reilun viikon kuluttua olimme jo asemissa kakkosleirissämme, jota kutsutaan nimellä White Rocks. Korkeutta noin tasan kuusi kilometriä. Sen jälkeen olisi huippupäivä.

Harry haukkaa happea Nido de Cóndores -leirissä

PS. Mukana olevat Youtube-vidoklipit eivät ole meidän kuvaamiamme vaan antamassa vain käsitystä puheena olevasta paikasta. Kuvat ovat omia. Jossain niissä jopa tämän tarinan kirjoittaja omalla naamallaan.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Aconcagua

  1. Pete sanoo:

    Perhana kun oli hyvä tarina ja hienoja kuvia! Jos joskus itekkin uskaltaisi lähteä tuollaisille reissuille tai edes lähellekkään tuollaiselle seikkailulle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s