Alaska Highway – kaksi kertaa

Samalla hetkellä kun astun Calgaryn lentokentän asemahalliin, alkaa kantribändi soittamaan. On rodeofestivaali Calgary Stampeden aika. Cowboy-hommat ei kiinnosta, joten kuittaan vuokra-auton Hertzin pahaa-aavistamattomilta virkailijoilta. Joo, otetaan kaikki vakuutukset. Keula kohti Canmorea. Olisi kolme viikkoa aikaa pyöriä Banffin ja Jasperin kansallispuistoissa ja ajella pitkin Icefields Parkwayta. Niin ja voihan siinä samalla käydä Alaskassa kun tässä lähellä kerran ollaan.

Mount Athabasca ja Icefields Parkway

Lake Louise, Banff ja Jasper tulivat tutuiksi, joten Prince Georgen kautta kohti Alaska Highwayn lähtöpistettä, Dawson Creekiä (BC). Matkalla sattui pieni tapaturma kun sain takaoven kohdalta kiven ikkunaan ja läpihän se tuli. Kannattaa varoa tien reunaa siivoavia koneita. Ikkuna paikattiin teipillä ettei tule vesi sisään ja jotta lasi pysyy kasassa. Oops.

Alaska Highwaytä ryhdyttiin rakentamaan sotilaallisista syistä japanilaisten hyökättyä Pearl Harboriin joulukuussa 1941. Pelkona oli, että japsit uivat liiveihin yläkautta. Yhdysvaltain armeijan sotilaat rakensivat sen valmiiksi vain kahdeksassa kuukaudessa – työ aloitettiin sekä etelän että pohjoisen suunnalta ja joukot kohtasivat Soldier’s summitissa marraskuussa 1942.

Soldier's summit

Dawson Creekin jälkeen asutusta on vain paikoitellen. Ajan parissa päivässä ohi Fort Nelsonin ja Watson Laken. Joka puolella on metsää. Paljon metsää. Pitkillä suorilla voisi nukahtaa mutta varuillaan pitää olla yllättävien kuoppien varalta, routa tekee täälläkin tuhojaan. Välillä ohitan uskomattomia ajoneuvoyhdistelmiä: linja-auton kokoisella matkailuautolla on perässään trailerissa pieni henkilöauto ja sen perässä vene. Näitä ajavat pääasiassa eläkeläiset, joilla on aikaa matkailla. Jututan erästä herraa, joka kertoo lähteneensä Teksasista käymään Alaskassa.

Whitehorse – runoilija Robert Servicen kotikaupunki – on ainoa vähän suurempi kaupunki matkan varrella. Yukon-joki virtaa kaupungin läpi vuolaana, vihreänä virtana. Whitehorsesta pohjoiseen on koko reitin hienointa ja autiointa seutua. Haines Junctionin paikkeilla tien varrella susi etsii ruokaansa. Sen jälkeen on pian edessä Kluanen kansallispuisto ja turkoosina hohtava Kluane-järvi. Burwash Landing ja Destruction Bay ovat järven rannalla, pysähdyn jälkimmäisessä tauolle. Pian sen jälkeen on valtakunnan raja ja saavutaan Alaskaan.

Jo viimeistään tässä vaiheessa oli käynyt selväksi, että ei se Calgary ollutkaan kovin lähellä Alaskaa ja että Kanada on laaja valtio. Alaskan rajalta on vielä reilut kolmesataa kilometriä Alaska Highwayn viralliseen päätepisteeseen, Delta Junctioniin. Sieltä epäviralliseen päätepisteeseen Fairbanksiin on vielä sataviisikymmentä kilometriä lisää. Oma matkani päättyy Fairbanksiin sateiselle leirintäalueelle.

Tai – eihän se siihen pääty, vuokra-auto pitää palauttaa Calgaryyn, joten eikun takaisin. Kolme viikkoa ja 10002 kilometriä myöhemmin Hertzin ajoneuvopäällikkö hyökkää auton luokse ja yrittää olla lyömättä kun palautan kulkuneuvon: takaikkuna on teipattu kiinni, auto on yltäpäältä kurassa ja ravassa, mikä onneksi peittää ne kymmenet pienet kiveniskemät lommot kyljissä ja keulassa, jotka tulivat tien ei-asvaltoiduilla osuuksilla, en jaksanut väistellä ihan kaikkia vastaantulijoita. Ottakaa ne kaikki vakuutukset jos aiotte ajaa Calgarystä Alaskaan.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s